HYVÄÄ JOULUA!

Hei, hyppäsin tänne keskeltä raivokasta siivoamista, toivomaan kaikille oikein ihanaa ja hyvää joulua!

Tuima talven on pakkanen,
tähdet kiiluvat yössä.
Kansa kartanon hiljaisen
nukkuu jo,uupunut työssä.
Verkkaan vaeltaa kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
-VIKTOR RYDBERG
suom. Yrjö Jylhä, 1934



HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! :)

Syvä huokaus...

Tämä on taas sellainen hetki, että katkeruus meinaa tunkeutua mielen raoista sisään vihan asuinkumppaniksi..

Etsin tietoa hiljattain ilmaantuneista oireistani, pahoinvoinnista ja oudosta mausta suussa. Pari kertaa taas tulleet paniikkikohtaukset ja hetkelliset epätodelliset olot olin jo laittanut cipralexin syyksi. Musta tuntuu myös että mun muisti huononee koko ajan, enkä osaa enää keskittyä IKINÄ mihinkään. (joojoo..tee-se-itse-tohtori sinna vauhdissa jälleen ;))

Tovin sompailun jälkeen tutustuin taas Liton lääkeselosteeseen, niin sieltähän ne kaikki mun oireet löytyivät sievänä listana haittavaikutuksien luettelosta...

Äh...olen niin TÄYNNÄ tätä!!

No, Litoa luultavasti tarvitsen.. ja Lamictalia, mutta Cipralex on kallis, aiheuttaa ikäviä haittavaikutuksia, eikä siitä ole juurikaan apua mulle.

Olen vihainen itselleni, koska en vaatinut jotain muuta ratkaisua, kun kuitenkin olin melko varma tästä, olen vihainen lääkäreille, koska tämä tuntuu olevan vielä rasittavampi tapaus kuin edellinen ja olen aivan todella vihainen koko paskasta! Sairaudesta, elämästä, kaikesta..

Lääkäri olisi tänään ollut viimeistä päivää paikalla ennen lomaa, mutta enhän mä tietenkään muistanut (yrittää!) soittaa sille, joten taidan ottaa oikeuden omiin käsiini ja lopettaa sen cipralexin popsimisen. En tiedä laimentaisiko se hivenen mun masennuksia mutta jos laimentaa niin se on hyvin vähäistä. Toisaalta..niin..en tosiaan tiedä. Vaihtoehto olisi kokeilla nostaa sitä, mutta ainakin viimeksi kun sitä söin, se antoi vähän liikaakin potkua välillä, sen takia se lopetettiinkin. Ja syksyllä tämä uusi halusi määrätä sitä uudestaan. *huoh*
No ei voi toisaalta syyttää tohtoria, mistäs se tietää mitä minä hullu satuilen, kun ei musta oltu kirjoitettu riviäkään potilaskertomuksia sitten edellisen syksyn.. ;/

Mä voisin mainiosti toimia itse omana lääkärinäni, ainakin saisin asiantuntevaa hoitoa. ;D

P.S. En yhtään tiedä miksi fontti muuttui kesken kaiken (vai viiraako mun silmissä jo niin pahasti), ehkä se on se kummitus palannut, varastelee putkenpätkiä (viemäriputki piti avata, koska se oli täynnä steariinia mun kynttilänvalamisen jäljiltä ja nyt sitä ei voi kasata koska yksi pala on kadonnut..) ja piilottaa kaikki jutut just silloin kun niitä tarvitsee.. ;)

P.P.S. Yritän kyllä olla ajattelematta kummitusjuttuja, koska keväällä se lähti ihan vitsistä mutta loppujen lopuksi pelkäsin ihan oikeasti että täällä on joku kummitus, joka tekee pian meille pahaa. Uskoin, että se asuu mummon vanhassa kaapissa ja raahasin sen kaapin ulkovarastoon, että se kummitus saisi olla rauhassa, eikä kiusaisi meitä...
*huh* Sairasta...... ;)

Voi psska!!!!

Kävin juuri katsomassa paljonko sain enkun kurssista. Sain VITOSEN!!!!
En ole KOSKAAN saanut niin huonoa numeroa! Voi helvetin helvetti! Ei edes kutosta vaan vitonen, sehän on melkein hylätty. Miten ikinä selviän englannin kirjoituksista näillä taidoilla??!
Mun mielestä se ei edes mennyt niin huonosti. Nyt vituttaa...

Kanin kakkaa niskassa

Voi vitsit,
että kyllästyttää niin täysillä taas tämä jähmeä vitutus ja alakulo. On kuin mun päällä olisi paksu, inhottava likakerros, joka kutittaa ja ahdistaa ja haisee pahalta. Vaikka kävisin kuinka monta kertaa suihkussa, se ei lähde pois.

Mulla olisi ollut lääkäri maanantaina, ja kerrankin todella odotin sitä aikaa, niin eiköhän mulle tullut vatsatauti, niin etten sitten päässyt mihinkään. Nyt pitäisi sitten joku päivä muistaa, jaksaa ja ehtiä soittaa puhelinajalla lääkärille, koska se ei kuulemma koskaan soita vaikka jättää soittopyynnön...
Usein olen miettinyt, että kyllä on vaikeaa saada lääkäriä kiinni tai uutta aikaa hoitajalle, jos on joutunut perumaan. Mulla on onneksi ympärillä ihmisiä, jotka jaksaa soittaa sinne niin kauan, että tärppää, jollen itse jaksa, mutta entäs ne, joilla ei ole ketään? Kuka niitä auttaa, terveyskeskuksessakin sanotaan, että pitää soittaa hoitavalle lääkärille. Ikäänkuin mielenterveyspotilailla ei olisi riittävästi koettelemuksia jo muutenkin, ilman että lääkärin kiinni saaminen on työn ja tuskan takana.

Mutta niin, vitutusteemoina tässä viime päivinä ovat olleet:
häät ja kihlaukset, (kaikki muut menee, paitsi minä, varmaan ikinä)
joulu, (Työn määrä 1000, joulumieli 0)
koulu, (aika hupenee käsiin enkä ehdi lukea tarpeeksi kirjoituksiin)
siivoaminen, (turhaakin turhempaa touhua koska seuraavana päivänä pitää siivota taas)
kanit, (sotkee aivan hillittömästi)
raha, (sitä ei ole ja silti tuhlaan)
lapset, (kiukuttelee, tappelee, jankuttaa, temppuilee, vitkuttelee, inttää, tekee tuhojaan, uhmailee, valvottaa, sotkee, rikkoo...)


Ehkä pitää tasapuolisuuden nimissä listata myös iloa tuovia asioita: (näitä asioita sitä pitäisi listatakin, jos haluaisi mielialaansa kohentaa, en kyllä ole ikinä oikein jaksanut tehdä sitä kovin kauaa..)
lapset, (Poika oli eilen tehnyt mulle joulukortin ja laittanut kirjekuoreen tonttukarkkien kaveriksi, löysin ne tyynyltäni kun menin nukkumaan)
kaikki rakkaat, (Mies joka kestää, Mummukka joka auttaa ja kaikki muut)
joulu, (joululahjat ja jouluruoat, nam)
ihanat naapurit, (naapuri otti Tytön ja Pikkuvelin mukanaan ulos ja heille kun makasin kotona pahoinvoivana.Tyttö oli heillä melkein koko päivän ja toi tuliaisiksi pari leipomaansa jättipiparia ja kukan pistokkaan)
musiikki, (Ella ja Aleksi, Jippu ja vähän muutkin)



No joo, ehkä vähän piristi. :)

Nyt täytyy syödä jotain (kerrankin on nälkä!) ja lähteä nukkumatin maille.

Siis mitä?!

Mihin on kadonnut näin monta päivää? En ole kirjoittanut yli viikkoon ja silti tuntuu kuin siitä olisi vain pari päivää, mutta nykyään tuntuu kuin viikot kiitäisivät hirveetä rallia eteenpäin ja yhtäkkiä huomaa: hups, se on taas perjantai. Aika pelottavaa, mutta myös lohdullista niinä maanantai-aamuina kun ei millään jaksaisi nousta sängystä ylös.

Oikeasti mun piti jo mennä nukkumaan. Jumituin facebookissa pelaamaan tyhmää sanapeliä (en ymmärrä miksi edes aloitin, koska en osaa englantia niin hyvin.) jossa jäin niin kauaksi kaikista muista, että oli pakko vaan yrittää ja yrittää... Kaikki pelit on suoraan helvetin luolista!! Aiemmin jäin jumiin siellä vastaavaan peliin, jossa mitattiin loogista päättelykykyä ja matemaattisia taitoja ym. No, en ollut siinäkään paras, edes toinen, vaikka tuntitolkulla hakkasin sitä. Vähän sylettää, mä olen aina ajatellut (ja testitkin on kertoneet) että olen matemaattisesti ja loogisesti älykäs, mutta näköjään en ole ainakaan riittävän älykäs ollakseni paras jossain typerässä pelissä...!

Mulla on se kyllä kai aika yleinen ongelma, etten ole missään paras. Sanon ongelma, koska se on mulle hitonmoinen ongelma. Jos alan ajatella sitä, mua alkaa ahdistaa ihan suunnattomasti ja joko jään vellomaan siihen kuristavaan ahdistukseen tai alan tehdä kaikenlaisia sekavia, pakkomielteenomaisia suunnitelmia ja selityksiä.
Se on kauheaa siksi, koska en halua olla keskinkertainen! Haluan olla paras, kaikessa!

........Niin no, kai mä nyt tajuan, että se on mahdotonta ja että vain sairaalloisen kilpailuvietin omaavat perfektionistit pyrkivät siihen, mutta.........no en taida olla siinäkään luokassa yksi parhaista kun olen jo tajunnut ja välillä hyväksynytkin sen...

Näin tämä taas rönsyilee, kun mun piti vaan antaa elonmerkkiä itsestäni pikaisesti.. :)
Mutta nyt oikeasti menen nukkumaan, arvaan, että huomenna takkuan taas. Onneksi sentään koulun puolesta voin hetken hiljentää ja keskittyä joulujuttuihin. (Meillä on talo levällään askartelutarvikkeita leikekirjoja, joulukortteja, kalenteria ja lorupussi-kortteja varten ja piparkakkutalo odottaa liimaamista, onneksi Mummukka paistoi lasten kanssa osat. Hirveä ressi kaikesta, kun joulua vielä tänä vuonna vietetään meillä isolla porukalla. Tiedän kyllä ettei pitäisi, mutta en mä voi olla tekemättä kaikkea just tasan niinkuin mä ajattelen, että sen pitää olla. Huomasin tänään, että en mä pysty pihaakaan kolata ilman, että on pakko nuolla koko piha sileäksi lumipaakuista ja jos en saa tehdä sitä kunnolla loppuun, rupee vituttamaan.
Että ei kyllä hyvin mee... ;))

No joo, NYT menen oikeasti nukkumaan,
hyvää yötä kaikille,
toivottavasti saan unta..



Muuten P.S.
Ihanaa kun on lunta taas, ihan tuli joulufiilis kun tänään käppäilin asemalta kouluun ja joka puolella oli valoja ja kun tulin koulusta kotiin, pihaan oli ilmestynyt kokonainen lumiotusten joukko; lapset olivat naapureiden kanssa muovailleet lumihevosia, lumimörön ja lumiukkoja. Aivan ihana näky! Josko niitä huomenna tulisi vielä lisääkin jos ilmat ovat suotuisia.... ;)

pikpikpikkusen tylsää

Levotonlevoton olo.

Olen jäänyt yksin kotiin, "tekemään läksyjä", oikeasti olen juuri ja juuri vilkaissut englannin kirjaa, vaikka koko kirja on melkein lukematta ja koe kahden viikon päästä. Sinä aikana pitäisi myös taikoa 2-3 tekstitaidon tehtävää ja 2 esseetä äidinkielestä..
Ahistaa.

Vielä pirun jouluvalmistelutkin johonkin rakoon pitäisi tunkea. Eikä Mies tietenkään tajua mitään, sanoo vain :"Onhan ne aina valmiiksi tulleet ilman kauheata stressiäkin." ???????

Nyt jumituin ostamaan musaa netistä, pitkästä aikaa. En ikinä osta levyjä ja silloin harvoin kun kuuntelen musiikkia, kuuntelen radiota, mutta olen jo pitkän aikaa himoinnut Lauri Tähkän ja Elonkerjuun Kirkkahimpia ja myös uusi Maija Vilkkumaa kiinnosti. Nyt kun kerrankin on vähän ns.ylimääräistä rahaa niin päätin ostaa ne. No, hyvältähän tuo kuulostaa. Niin hyvältä, että alkaa tanssittaa, enkä enää ainakaan pysty keskittymään mihinkään käännöslauseisiin.. :D

Tunnen itseni ihan tosi surkeaksi ja säälittäväksi, koska kaikki muut tuntuu olevan pikkujouluissa, joissa arvatenkin on ihmisiä, musiikkia, viinaa, (jos ei ilmaista niin ainakin on) ja joihin osallistujat eivät ainakaan joudu orpoilemaan yksinään kotonaan ja facebookissa nimimerkillä "kerrankin olisi sitä aikaa, mutta mikään tärkeä ei vaan edisty"

Toisena hetkenä taas on sellainen ihanan riehakas olo, että mitä vain, ihanan jännittävää, voi tapahtua. Tekisi mieli heittäytyä sen tunteen vietäväksi ja katsoa mihin se vie, mutta eihän niin voi tehdä. Turmioonhan se kuitenkin vie....

Pää käy ihan ylikierroksilla. Tunteet, ajatukset ja mielialat vilkkuu kuin yhdet meidän kauheat, räikeät jouluvalot, tosin niissä ei ole kuin kahta väriä, päässä niitä on kai pikkasen enemmän..

Niin niin väsynyt
aina vaan...

Ehkä se joskus menee pois...

Tai ehkä ei.

Möh

Huh, kylläpäs on taas tavallisen masentavaa jumitusta. Kaiken lisäksi olen nukkunut pikkujoulu-krapulaa pois suurimman osan päivää, joten en tiedä, mihin aikaan saan taas unta. En tiedä, mitä järkeä tässä on, valittaa samoista asioista kuukaudesta toiseen. Mutta näköjään mulla ei ole muuta elämää kuin sisäinen kaaokseni.

Hih, muusta elämästä tuli mieleen, että sorruinpa sitten minäkin pikkujoulun hengessä lähettämään känniviestin eräälle exälle viime yönä. Aamulla ei naurattanut, mutta nyt se tuntuu jo hyvin huvittavalta. Kaipa mä kaipasin jotain jännitystä elämääni... ;D

Oli muuten oikein hauskat tyttöjen pikkujoulut! Mulla on hyvin harvoin ollut noin hauskaa tyttöporukassa, usein en oikein osaa ottaa rennosti naisten kanssa. Eilen oli tosi hauska ilta. :)

Ihmettelen, etten oikein jaksa iloita edes tuosta ihanasta lumesta, jota olen sydänsyrjällään odottanut, että tuleeko sitä tänä talvenakaan. Ihan kuin olisin tosi jähmeän jumissa sisältä. Yritän innostua jostain, mutta ei se onnistu. Päätös opiskelemaan hakemisesta auttoi hetkeksi, mutta nyt vajoan takaisin sinne tahmeaan mössöön. Pitäisi kai taas yrittää soittaa lääkärille, jos sen vaikka saisi vaihteeksi kiinni, mutta kun en oikein jaksa uskoa, että se mitään voi tehdä..

Täytyy vaan toivoa, että huominen olisi jo parempi päivä ja pääsisin sängystä ylös. (Aika hassua muuten, miten masennuskin muuttaa muotoaan, mulla ei ole koskaan ennen ollut sellaista masennusta etten pääsisi aamulla sängystä ylös, mutta iltaa kohden helpottaisi, ennenkuin nyt. Se tuntuu musta tosi oudolta!)

Ihka ensimmäinen vastaukseni Valokuvatorstain haasteeseen, jonka aiheena on kolmen kuvan tutkielma esineestä. :)

Pimeydestä kasvaa valo.

Norsunkokoinen masennus taas valloillaan. Onneksi Mummukka on sattumoisin sairaslomalla, hän on kyllä taas ollut todellinen Pelastus!
Tänään olen ollut jo tolpillani ja huomaan että pääni on vakaampi kuin esimerkiksi eilen tai toissapäivänä kun olisin helposti voinut hetken mielijohteesta syödä purkillisen lääkkeitä.
Aamulla maailma tosin kaatui kun kaikki vaipat olivat pyykissä ja Pojan takki haisi vieläkin kissanpissalta, mutta selvisin siitä. :)

Olen tehnyt päätöksiäkin, vaikkei hetki ehkä olekaan niille paras mahdollinen. Vähän aikaa sitten päätin etsiä oppisopimuspaikan ja lähetin pari hakemustakin. Nyt tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin.
En edes tiedä, mitä tapahtui, yhtäkkiä vaan tajusin että ainoa este tiellä unelmiini, olen minä itse ja pystyn oikeasti vaikuttamaan siihen. Mulle valkeni kirkkaasti, että oikeasti VOIN tähdätä juuri siihen mihin olen aina halunnut, kyse on vain valinnoista. Olen melko varma siitä, että jos en tee sitä, kuljen kateellisena, suuren suuri sarvi otsassani, koko loppuelämäni. Mulla on kyllä varastossakin pitkä liuta hyviä syitä, `todellisia esteitä`, miksen voisi opiskella, mutta todellinen syy siihen on pelko. Pelkään epäonnistumista niin järjettömästi, että mieluiten olen yrittämättä mitään. Se on oikeasti juuri se syy, miksen ole tehnyt mitään, mitä aina aioin.

En usko, että epäonnistuminen voi kuitenkaan olla kauheampaa kuin se, että tajuaa, että koko elämä on valunut hukkaan, vain siksi, ettei ole uskaltanut yrittää. Siksi ilmoittauduin tänään suorittamaan koko ylioppilastutkinnon keväällä ja raahasin kotiin ison kasan koulutusoppaita. Aion hakea kevään yhteishaussa korkeakouluun lukemaan luultavasti jotakin luovaa. Jos en pääse, teen töitä ja valmentaudun vuoden ja haen uudestaan.

Oikeasti olen tosi onnellinen ja helpottunut tuosta päätöksestä. Ihan kuin maailma olisi kirkastunut: mun elämä ei olekaan ihan pilalla, voin edelleen saavuttaa ne asiat joista haaveilin! Helpottavaa oli myös tajuta se, että mun uhraus tuskin olisi lopputuloksen arvoinen, eikä lapset varmaan tulisi kiittämään, että kiitos äiti, kun menit töihin, etkä lähtenyt opiskelemaan vaikka olisit halunnut..

Hirveästi töitä edessä, mutta nyt on motivaatiotakin, kun on jotain, jota kohti ponnistelee! :)

Ätshii!!

Olen kipeä. Hirveässä flunssassa.
Onneksi saan olla yksin kotona, kun isommat lapset ovat isällään ja Mies lähti Pikkuvelin kanssa vanhemmilleen. Ei tarvitse kiukutella kenellekään, eikä tehdä mitään.

Tekisi niin mieli lähteä koulukeskukselle kynttilöitä kuvaamaan. Tiedän että siellä on todella kaunista, kynttilät kiertävät kuulemma koko lammen. Vuosi sitten ajattelin siellä, miten kamalaa, mutta tavallaan lohdullista, että niin kauhea teko aiheutti niin kauniin näyn, kuin ne lampea reunustavat ,sadat ja sadat kynttilät pimeässä yössä. Haluaisin niin lähteä nyt sinne, tiedän, että mua vituttaa myöhemmin, etten mennyt, mutta en vaan pysty, en jaksa. En jaksa nyt ponnistella yhtään, kun ei ole pakko.

Otin äsken buranan, jospa se helpottaisi oloa niin, että pystyisin edes nukkumaan.
Vihaan olla kipeä!!

..............................

Tänään on aika kamala päivä. Yhtäkkiä sekosin aamulla sen kadonneen reseptin takia. Viimein kun monen minuutin jonottamisen jälkeen sain terveyskeskuksen puhelimeni päähän, sieltä sanottiin että "mitä, eei, ei meiltä mitään reseptejä päivystyksestä saa." Psykpolilla aina valitetaan jos resepti pitäisi saada samana päivänä (ei siis ole ensimmäinen kerta kun unohdan jotain tärkeää...) ja vihjaillaan että päivystys on se paikka joka auttaa hätätilanteessa. En siis millään jaksa soittaa sinne ja ottaa taas vastaan valituksia, koska tiedän, että sitten tunnen itseni koko päivän taas ihan maailman pahimmaksi surkimukseksi joka ei osaa hoitaa asioitaan ja on hankala.

Piristääkseni itseäni ajauduin selailemaan kaikenlaisia koulutussivuja, enkä edes yrittänyt estää haaveita nousemasta mieleeni. Vaikka tietysti sitten karu todellisuus iski vastaan, että eihän mikään sellainen ole mahdollista, josta todella unelmoin. Että saisi opiskella ja tehdä työtä luovalla alalla, sellaisella josta oikeasti nauttii. Jos se olisi taloudellisesti mahdollista, voisin edes yrittää päästä johonkin kouluun. Mutta eihän se ole, tietenkään. Mulla näitä hyviä syitä olla yrittämättä on aina riittänyt..

Minä olen katkera, vanha akka, joka kadehtii kaikkia ja rypee itsesäälissä.

En saa mentyä sänkyyn. Vaikka pitäisi.

Litokin on ollut loppu jo monta päivää. Ensin en kolmeen päivään muistanut hakea sitä ja kun tänään muistin, en löytänytkään reseptiä mistään. Aivan uskomatonta! Juuri viikko sitten tarkistin, että se on tallessa, että löytyy sitten mukaan kun lähtee asioille, niin kappas vaan, eihän se tietenkään enää siellä ollutkaan. Käänsin koko kaapin nurin, eikä se ollut siellä, joten ainoa vaihtoehto on, että olen ottanut sen (samalla kun tarkistin, että se on hyvässä tallessa) ja laittanut johonkin "varmaan paikkaan" josta varmasti löydän sen. Tämä olisi ihan tyypillistä mulle. Täytynee soittaa aamulla terkkariin lääkäriaikaa, koska en löytänyt sitä yhdestäkään kuviteltavissa olevasta "varmasta paikasta".

Onneksi voin samalla valittaa nämä muutkin vaivani samalla käynnillä, joita on taas kertynytkin sitten viime kerran. Leukani on jotenkin väärällään, siis ihan oikeasti, siihen sattuu kun pureskelen tai avaan suuni isoksi. Se on monen vuoden ajan hassusti välillä lonksunut pois paikoiltaan, mutta nyt se on koko ajan kipeä. Samoin selkäni on ihan rämä. Jos seison tai istun pitkään, se tulee tosi kipeäksi. Muistinikin rupeaa olemaan aika susi. En luota siihen enää juuri lainkaan. Koko ajan tunnen, että olen unohtanut jotain, niinkuin melkein aina olenkin. Lisäksi tuntuu kuin se vain hupenisi koko ajan enemmän ja enemmän, jonain päivänä unohdan ehkä pysyvästi kuka olen....

Tuo muistin haperoituminen saattaa johtua kyllä lääkkeistä, mutta hyvä jos pääsen noista muista samalla kysymään. En jaksa ikinä tuollaisia "pikkuvaivoja" erikseen mennä lääkärille ilmoittamaan, vaan sanon sitten samalla jos tulee muuta, akuutimpaa, asiaa. Silloin tulee kyllä kieltämättä sellainen olo, että olen luulosairas kun lyön kymmenen eri vaivaa tiskiin "ja sit mulla olis vielä tälläinen...." Parasta on silloin kun voi ympätä samaan käyntiin vielä lasten korvien tarkistamisen ja jonkin konsultaation. Silloin olen tosi tyytyväinen, säästettyäni aikaa ja rahaa, sekä itseltäni, että ylityöllistetyiltä lääkäreiltä ja hoitohenkilöstöltä. :)

Pelottaa vähän, jollen haluakaan mennä nukkumaan. Eilen jo kävin lyhyen taistelun itseni kanssa, yöpaitaa pukiessani. Kulkiessani makuuhuoneeseen sain jonkin väreen jostakin, enkä ollut enää yhtään väsynyt. Tuli sellainen riehakkaan energinen olo, että teki mieli lähteä juoksulenkille. Se järkevä ja vastuullinen minäni kuitenkin voitti taistelun, joten menin nukkumaan ja sain jopa jossain vaiheessa untakin. Sen keväisen sekavuuden jälkeen olen alkanut kammoamaan itsessäni kaikenlaista tuollaista epätavallista energisyyttä tai ylenpalttista iloisuutta, vaikka luultavasti se on suurimmaksi osaksi ihan vaaratonta. Joskus tekisi mieli valvoa läpi yön ja "unohtaa" ottaa lääkkeet (niinkuin nyt, haha..), maalata vaan koko yö seiniä tai sommitella valokuvatyötä. Mutta en mä enää uskalla.

Tai yritän ainakin olla uskaltamatta.

Murrrr...

Känkkäränkkä on tullut kyläilemään taas, kutsumatta tietenkin ja tajuamatta tietenkään poistua hyvän sään aikana. Mua vaan tympii ja vituttaa ja ärsyttää kaikki.

Aloin täyttää taas pitkän tauon jälkeen mielialapäiväkirjaa. Ihan selkeästi mulla on nyt ollut nimittäin erilaisia jaksoja mielialojen suhteen, kun ne ennen olivat lähinnä sekavaa mössöä. Mielenkiintoista seurata onko olemassa jotain kaavoja joiden mukaan ne vaihtuvat. Jospa oppisin myös ennakoimaan masennuksiani paremmin..

Ja vitutuksiani.Musta tuntuu että tämä kiukkukin on joku "jakso". Tai liittyy ehkä alkavaan masennukseen. Ainakin viimeksi kun olin masentunut, olin tosi vihainen koko ajan. Jos ihan rehellinen olen, niin huomaan itsessäni alkavan masentumisen merkkejä. Yritän vaan kovasti olla ja elellä kuin niitä ei olisikaan, en tiedä, mitä muutakaan tekisin. Tuntuu olevan kovin nopeasyklinen tämä tautini, tämä olisi.........ainakin viides masennukseni tänä vuonna. Ja vaikka usein toistuvat niin, kestävät kuitenkin vähintään 3-4viikkoa kerrallaan.

Kuitenkin parempi jos on näin, kuin että sitä sikinsokinsekavaa höttöä on koko ajan, koskaan ei ole tasapainoa vaan aina on jotain liikaa tai liian vähän.

Nyt menen nukkumaan ja toivon etten taas huomenaamuna herää valmiiksi vihaisena.
Hyvää yötä.

HUH HEI...

..vihdoin viimein lastensuojelutarpeen selvityksemme saatiin päätökseen.
Tuomio: Vapautus. ;)

Selvitys kestikin aivan kohtuuttoman kauan (10kk, vaikka lain mukaan se olisi tehtävä 3kk:n kuluessa!) ja asiaa hoitanut päätäti suhtautui minuun koko prosessin ajan erittäin tunteettomasti ja alentavasti.
Jouduin mm. selittämään aina uudelleen ja uudelleen, kun asia tuli jossain esiin, että "ei, lapseni ei sen yhden kerran joutunut lähtemään yksin kouluun SEN TAKIA että olin liian väsynyt noustakseni, vaan koska mulla ei ollut kelloa soimassa, eikä lapsikaan tullut herättämään" Viimeisessä palaverissamme toistin tämän asian pari, kolme kertaa, tiukasti tätiä tuijottaen ja senkin jälkeen hän vielä mutisi, että "onhan se ihan ymmärrettävää, että raskas lääkitys saattaa väsyttää voimakkaasti.." Siis, hei, mä olen aina kuvitellut että normaaleillekin ihmisille saattaa käydä niin, että unohtaa laittaa kellon soimaan/ei laita kelloa soimaan, koska vauva on herättänyt jo monta viikkoa aina reilusti ennen kellon soittoa. Niin, no, ehkä nimenomaan NORMAALEILLE voi. Jos masentunut ei nouse aamulla, se johtuu VÄISTÄMÄTTÄ siitä masennuksesta, eikä mistään muusta!
Kyllä syletti, että mun rehellisyys kyseenalaistettiin, se on sentään ainoa varma asia mussa!
Vaikka tämä tapaus antoi mulle kyllä oppitunnin aiheesta "Miksi rehellisyys ei kannata" ja varsinkin aiheesta "Vaikeneminen on kultaa".

No mutta se on onneksi ohitse. Sain kirjallisen lausunnon jossa todetaan, että olen hyvä vanhempi ja lapseni ovat iloisia ja hyvinvoivia. Eivät siis oletettavasti saa vakavia psyykkisiä traumoja kanssani elämisestä. Enpä olisi uskonut, että sanon näin, mutta on tosi hyvä että tuo selvitys tehtiin. Nyt mulla on yksi taho lisää johon voin tukeutua ja hakea luottamusta itseeni silloin kun tuntuu siltä, että.. (=johon Mies, tai joku muu, voi vedota, kun ulisen, että) ei tästä mitään tule, olen ihan kamala äiti, pilaan lasteni elämät,luultavasti olen jo pilannut, etc, etc.... Vielä oikein juuri tähän aiheeseen erikoistunut, puolueeton asiantuntijataho. Kyllä nyt kelpaa!

No eihän siinä tietenkään sanottu, että olen täydellinen äiti, mutta ne "haasteet", joita he olivat havainneet, olivat juuri niitä, jotka olen itsekin tiedostanut. Helpottavaa, ettei tullut esiin mitään, minkä en ole itse tajunnut olevan huonosti. Ja se, että olen tiennyt ne kehitystarpeet, lisää mun luottamusta omiin aivoihini. Joka ei aina ole ihan pro-luokkaa... ;) Nyt mun on helpompi ehkä myös toimia kun tiedän että se on tämä, mitä pitää oikeasti eniten kehittää. Välillä menen niin ylikriittiseksi, etten tiedä mikä oikeasti on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. (Kuten saako lapsi traumoja, jos se on jo kolmena päivänä peräkkäin ottanut itse välipalat kaapista, kun olen ollut koneella vieressä, tai jos se ei pääse meidän väliin yöllä.) Tarkemmin ajatellen kyse taitaa olla siitä, että mä en osaa aina oikein hahmottaa kokonaisuutta...

Se on muuten jännä juttu. En edes aikaisemmin ollut ajatellut sitä, mutta törmäsin siihen "oireeseen" diagnooseja tutkiessani ja aloin miettiä sopisiko se muhun. No, ensin tietty ajattelin, että no ei tosiaan sovi, mullahan on niin hyvä kokonaisuuksien hahmotuskyky, että sehän se mulla just on hyvä! Mutta sitten vähän mietin, että miten tollanen sitten ilmenee ja siitä sitten alkoi jotenkin aueta koko kuva. Että mullahan on oikeastaan todella surkea kyky nähdä kokonaisuuksia! Sen takia en ikinä osaa päättää, en osaa sanoa mitä mieltä olen jostain (tai osaan kyllä, mutta se saattaa vaihtua hetken päästä kun keksin jonkun uuden puolen siitä) sen takia en tiedä yhtään millainen ihminen oikeasti olen ja sen takia menen ihan laidasta laitaan kaiken kanssa. Eikös tuo kaikki johdu juuri siitä, ettei näe koko kuvaa, vaan takertuu yksityiskohtiin?

Työntäyteinen sunnuntai :/

Nyt kun olen taas voinut hyvin, kun masennus on kaikonnut, olen iltaisin ihan sippi. Koko päivän olen jaksanut elää niin kuin normaalit ihmiset ja iltaisin, kun lapset on saatu sänkyihinsä, sitten väsähdän, niin etten jaksaisi enää juuri muuta kuin maata sängyssä lukemassa ja suklaata mussuttamassa, unta odotellen. No tosiasiassa silloin on vielä vaikka mitä puuhaa, pyykkejä ja facebook ;) muunmuassa, niin ettei ihan heti vielä voi huokaista.

Tänään pitäisi tehdä vaikka ja mitä. Ehkä olen haalinut liikaa ohjelmaa yhdelle päivälle.

Äänestäminen nyt ei kovin rasittava ja aikaavievä toimenpide ole. Jos siis tietäisi ketä äänestää! Sain ohjeita: Ei saa äänestää ketään Tuusulan Kokoomuksesta, koska he ovat suhtautuneet niin ynseästi aina kokoomusnuoriin, vaan pitää valita ehdokas naisten tai tuusulan seudun listoilta. Huoh... Ei kai siinä muu auta kuin etsiä ja pohtia.

Lupasin TAAS lähteä salille, vaikka on sunnuntai! Vähänkö olen tyhmä. Juuri viikko sitten päätin, etten enää ikinä aio lähteä sunnuntaina salille, koska sunnuntaisin on vähintäänkin sellainen hidas ja levonhaluinen olo, ettei voisi mikään vähempää innostaa kuin hirveä rehkiminen jossain kuntosalilla. Tässä on onneksi pieni mahdollisuus, että se peruuntuu..

Tänään tulevat vihdoin Pojan kummit hänen synttärikahveja juomaan. Synttäreistä tosin on jo kolme kuukautta, mutta jotenkin ei ole aiemmin löytynyt yhteistä vapaata aikaa, jolloin kaikki olisivat terveitä. Heitä varten täytyy sitten tietysti siivota, edes pahimmat töryt. Kaikki pullat ja muut on ostettu valmiina, mutta täytyisi muutamat pizzat täyttää ja paistaa kun perjantailta jäi pari pizzapohjapakettia jääkaappiin.

Illalla olisi vielä puolueen vaalivalvojaiset, jotka aion kyllä varmaan skipata. Olisihan se kiva tavata kavereita, joita en ole pitkään aikaan nähnyt, mutta jotenkin en jaksa. Ja maanantaiaamuna täytyy kuitenkin taas jaksaa olla kunnollinen äiti, joka ei torku sohvalla edellisillan siidereiltä löyhkäten. Tietysti sitä VOISI juoda vain kaksi siideriä ja lähteä ajoissa kotiin, mutta jotenkin, itseni tuntíen, se tuntuu kovin olemattomalta mahdollisuudelta. Mulla on aivan surkea itsekuri!

Ääh...Kai se täytyy komentaa lapset siivoamaan paperilennokkiaskartelunsa pöydältä ja alkaa laittaa aamiaista. Sitten pitää etsiä se ehdokas ja ottaa selvää missä mun edes pitäisi käydä tämä kansalaisvelvollisuus täyttämässä.. Siitä se homma etenee!

Ensimmäinen kerta uudella sivulla! :)

Kävin äsken kirjoittamassa muuttoilmoituksen vuodatuksen sivullani. Yllättäen tuli vähän haikea olo. Sinne jäi ensimmäinen blogini. Vaivalla (ja raivolla ;) ) sinne keräämäni sivupohjat ja pää sauhuten kynäilemäni jutut. Merkinnät aion kyllä kopioida talteen. Kenties tulostan ne ja nidon päiväkirjaksi; ehtaa paperia ei kyllä joissain tilanteissa korvaa mikään. :)

Tämä `uusi` vaikuttaa ihan mukavalta perustalta. Aluksi epäröin, olisin mieluusti valinnut jonkin pienen, kotimaisen palvelun, mutta turhamaisuus voitti ja otin sen, jossa oli parhaat mausteet. Ihmismieli on heikko, hyvästi periaatteet!

Hyvää yötä,
toivon että tänä yönä saan nukkua,
ettei Pikkuveli karju taas puolta yötä..