lauantai 29. marraskuuta 2008

pikpikpikkusen tylsää

Levotonlevoton olo.

Olen jäänyt yksin kotiin, "tekemään läksyjä", oikeasti olen juuri ja juuri vilkaissut englannin kirjaa, vaikka koko kirja on melkein lukematta ja koe kahden viikon päästä. Sinä aikana pitäisi myös taikoa 2-3 tekstitaidon tehtävää ja 2 esseetä äidinkielestä..
Ahistaa.

Vielä pirun jouluvalmistelutkin johonkin rakoon pitäisi tunkea. Eikä Mies tietenkään tajua mitään, sanoo vain :"Onhan ne aina valmiiksi tulleet ilman kauheata stressiäkin." ???????

Nyt jumituin ostamaan musaa netistä, pitkästä aikaa. En ikinä osta levyjä ja silloin harvoin kun kuuntelen musiikkia, kuuntelen radiota, mutta olen jo pitkän aikaa himoinnut Lauri Tähkän ja Elonkerjuun Kirkkahimpia ja myös uusi Maija Vilkkumaa kiinnosti. Nyt kun kerrankin on vähän ns.ylimääräistä rahaa niin päätin ostaa ne. No, hyvältähän tuo kuulostaa. Niin hyvältä, että alkaa tanssittaa, enkä enää ainakaan pysty keskittymään mihinkään käännöslauseisiin.. :D

Tunnen itseni ihan tosi surkeaksi ja säälittäväksi, koska kaikki muut tuntuu olevan pikkujouluissa, joissa arvatenkin on ihmisiä, musiikkia, viinaa, (jos ei ilmaista niin ainakin on) ja joihin osallistujat eivät ainakaan joudu orpoilemaan yksinään kotonaan ja facebookissa nimimerkillä "kerrankin olisi sitä aikaa, mutta mikään tärkeä ei vaan edisty"

Toisena hetkenä taas on sellainen ihanan riehakas olo, että mitä vain, ihanan jännittävää, voi tapahtua. Tekisi mieli heittäytyä sen tunteen vietäväksi ja katsoa mihin se vie, mutta eihän niin voi tehdä. Turmioonhan se kuitenkin vie....

Pää käy ihan ylikierroksilla. Tunteet, ajatukset ja mielialat vilkkuu kuin yhdet meidän kauheat, räikeät jouluvalot, tosin niissä ei ole kuin kahta väriä, päässä niitä on kai pikkasen enemmän..

Niin niin väsynyt
aina vaan...

Ehkä se joskus menee pois...

Tai ehkä ei.

Ei kommentteja: